20050318

Kun tulen työhuoneelleni, siellä on kaksi isoa, lihavaa naista. Työhuone on korkea ja kapea. Työpöydät ovat parvien alla molemmin puolin huonetta. En tiedä keitä naiset ovat. Menen toisen pöydän ääreen. Siellä on kirjeitä E.N.:lta. Ne on kirjoitettu serviettipaperiselle kirjepaperille, jossa on kartta pohjana. Tekstistä on vaikea saada selvää. Lopuksi kirje on pakattu käärimällä se tiukasti sokeripalan ympärille kuutioksi, ja tämä kuutio vielä sellofaaniin. Tajuan, että toinen naisista saattaa olla E. itse. Jos se nyt huomaa, että minä luen näitä hänen sokeripalakirjeitään, jään kiinni siitä, että en ole lukenut niitä aikaisemmin. Naiset kuitenkin osoittautuvat venäläisiksi, jotka ovat jonkun, ehkä tiedottajamme, vieraina. He ovat lainanneet työhuonettani ja tietokonettani yön ajan, enhän minä niitä silloin itse tarvitse. Tiedottaja vie heidät pois ja minä saan jatkaa töitäni.

20050317

Olemme avaruusmatkalla. Olemme tähtipölyä. Paluumatkan alkaessa kiipeän torniin, jonka nokassa on tuoli. Kytken turvavyön ja seinät ympäriltäni katoavat. Alus alkaa nousukiitonsa ja kulkee matalalla yli kaupungin, yli lasten leikkipaikkojen ja basaarien. Leijun yksin tuolissani ja näen upeasti koko maiseman ympärilläni. Mutta tuuli tuntuu joka mutkassa ja lämpö talojen kohdalla. Pelottaa. Tämän piti olla suljettu tila, mutta täällä tuulee. Näkymättömien seinien ei pitäisi päästää ilmaa sisään. Jos nousemme avaruuteen, hajoan, eikä minua enää ole. Haluaisin kiivetä takaisin aluksen sisätiloihin, mutta enää ei voi, matka on alkanut, ovet ovat sinetöidyt ja turvavyöt lukossa. Mitä jos suoja ei toimikaan? Mitä jos en koskaan enää palaa tajuihini nousun jälkeen? Mutta mitään ei enää ole tehtävissä. Alus kiihdyttää.

20050315

Olen saanut K.:lta yhteenvetolomakkeen. "Mitä T.:hen tulee", K. kirjoittaa, "luulisi kokeneen fiktiotoimittajan itsekin ymmärtävän mistä on kysymys ja osaavan vetää johtopäätökset." Minä olen ällikällä lyöty ja yritän kuumeisesti keksiä mitä hän yrittää sanoa. Miksi fiktiotoimittaja, mitä minun sitten pitää ymmärtää, en minä ymmärrä. Enkö siksi juuri sitä häneltä kysynyt? Mikä raivostuttavan freudilainen vastaus.

20050312

M.T. on järjestänyt kulttuuritilaisuuden paikatakseen edes jotenkin onnetonta rahatilannetta. Minäkin tulen paikalle T. mukanani. M. tervehtii väsyneenä. Tämmöistä tämä on.

Lähden tapahtumasta etsimään jotain. Mukanani on punatukkainen nainen. Pitkä, samaan aikaan hoikka ja runsas, pin-up-tyttö, virginialainen bordellinemäntä, pisamainen, ihana nainen. Minun pitäisi viedä hänet jonnekin lasilliselle. Olen kuullut, että täällä on olohuoneenomainen paikallisbaari, mutta en ehkä kuitenkaan uskalla viedä häntä sinne, kun en tiedä minkälainen tunnelma paikassa itse asiassa on. (Voi myös olla, että se onkin T., joka minun pitäisi viedä jonnekin, ja näen punatukan siinä paikallisbaarissa.)

Sitten pelataan jalkapalloa. T. on maalissa. Minä olen kentällä, jossa seisomme kuin pultattuina omilla paikoillamme. Kentällä on myös kaunis punatukka. Joka kerta, kun pallo tulee minulle, syötän takavasemmalle kohti punapäätä, vaikka tämä on aivan toivottoman huono eikä koskaan saa palloa. Jossain vaiheessa huudan, että ettekö näe, minä olen rakastunut. En kai minä muuten joka kerta yrittäisi näin epätoivoisesti tuolle syöttää.

20050310

Firman Markkinointipäällikkö on julkaissut englanninkielisen romaanin Transilvaniasta. Kirja on ollut tykkimenestys. Olemme bussissa matkalla transilvanialaiseen sisäoppilaitokseen, jossa on tarkoitus ammentaa oppia Markkinointipäällikön romaanista. Bussi kulkee halki transsilvanialaisen vuoristomaiseman, joka on kaunista, mutta synkkää bladerunneria. En ole vielä lukenut kirjaa, mutta nyt on pakko. Minä luen.

Kun olemme perillä, huomaan yhtäkkiä, että bussi on tyhjä. Olen imeytynyt kirjan tunnelmaan niin, että en ole lainkaan huomannut bussin pysähtyneen. Kaikki ovat menneet. Säntään perään. Saan joukon kiinni hissin ovella. Nousemme sillä pilvenpiirtäjän ylimpään kerrokseen. Joka paikka on täynnä opiskelijoita, ja minut valtaa ylimielisyydeksi naamioituva kateus. Menemme ruotsalaisten tyttöjen mainostoimiston konttoriin. Toinen on pieni ja vaalea, toinen iso ja pikimusta, puuhelmiä lettien päissä. Tytöt opettavat miten hommat hoidetaan.

Kun poistumme rakennuksesta, kävelen samaa matkaa ruotsalaistyttöjen ja Markkinointijohtajan kanssa presidentinlinnan editse kohti Espaa. Tytöt selittävät Markkinointijohtajalle suuria linjoja.

Olemme edelleen Ruotsissa. Tulemme uimarannalle vaimon kanssa. J. on mennyt edeltä Ferrarillaan. Vaimon kanssa kaikki menee pieleen, kurjaa on. Menen miesten pukuhuoneeseen etsimään tuttuja. Kovin on höyryistä. Joka paikka on täynnä ruotsalaisia homoja, mutta tuttuja ei näy.

Palaan rannalle. Etsin J.:n Ferraria, mutta turhaan. Huomaan sen sijaan Espoon pojat. Paikalla ovat ainakin P., K., Petteri S. ja siskoni . He leikkivät tyynysnadea, jossa jääjä yrittää heittää muita tyynyllä. Tyyny osuu vahingossa minuun ja huomaan olevani mukana. Joku on hakenut teinivolvostani mustavalkoisen paineilmalaitteen, jonkalaisia on tavallisesti huoltoasemilla vesi ja ilma -kaapeissa sinisten vesikannujen vieressä. Tämä ei kuitenkaan puhalla ilmaa, vaan vettä. Alkaa snade, jossa pitää ruiskuttaa vekottimella ja se, johon osuu, on jääjä.

20050309

Olen saksalaisen klassikkoromaanin filmatisoinnin pääosassa. Sitä kuvataan koko ajan, mutta salaa, kamerat eivät ole paikalla. Käsikirjoitukseen kuuluu, että olemme autoillen lomamatkalla perheen kanssa. He eivät taida tietää, että kaikki menee nauhalle ja käsikirjoituksen mukaan.

Pysähdymme autotallien luona. Rivissä on kolmen autotallin ovet ja niiden edessä jyrkkä asfalttiluiska. Minä tiedän, että autotalleissa majailevat rikolliset tuunausjengit, mutta vien silti perheen tähän vaaralliseen paikkaan, koska se kuuluu käsikirjoitukseen. Menemme O.:n kanssa yhteen talliin sisään. Siellä on katuauto puoliksi purettuna ja joka paikka täynnä pölyä. Tarkastelemme autoa ja varastan konepellin alta tärkeän osan. Tai en oikeastaan varasta, koska minulla on osaan moraalinen oikeus, mutta otan luvatta kuitenkin. Tästä voi seurata rikollisten tuunaajien kosto. Mutta se oikeastaan kuuluu käsikirjoitukseen. Yhdestä tallista tulee ulos Simo Frangén, jonka tajuan tuunausjengiläiseksi. Vien perheeni paikalta ajamalla hurjaa vauhtia vihreitä puroja pitkin.


Olemme T:n kanssa elokuvissa. T:n pitää käydä vessassa, joten lähdemme etsimään sellaista autotallista. Siellä on hämärää. Märästä asfaltista heijastuvat värikkäät mainosvalot. Huomaan paikalla myös M.:n, jolla on maantienvaalea tukka ja pisamia. Hänkin on elokuvissa, katsomassa samaa pätkää. Hän on tullut yksin, mutta liittyy nyt seuraamme. Menemme takaisin saliin ja M. paijaa minua hellästi. Toivon että T. ei näe. M. tuntuu hyvältä.

20050301

Missä ovat Take on me:n balladiversion nuotit? Ne on löydettävä.